Ahvenanmaa 2011
Kyydissä S.Heiskanen, I.Lehto, J.Kangaspunta
Starttasimme Ahvenanmaan reissulle lauantai-sunnuntai vastaisena yönä 29.5. Tarkoituksena olla Turussa 07:15, josta Siljan lautta suuntasi kohti Maarianhaminaa. Matka sujuikin suhteellisen joutuisasti ja Forssassa saimme hieman tappaa aikaa, jotta emme olisi liian aikaisin satamassa. Forssassa seurueeseen liittyivät vielä viime vuodesta tuttu kaksikko Esa ja Pena, eli Timo ja Lasse. Ei muuta kuin auto-vene paketit laivaan ja reissu oli alkanut.
Siljalla tapoimme aikaa aamiaisen merkeissä, melkeinpä kaksi tuntia ja sen jälkeen tietysti pakollinen taxfree tuliaisten osto. Maarianhaminassa olimme 12.45, josta suuntasimme Notvikenin mökkikylään.
Sunnuntai 29.5
Tuulee niin että hattu ei pysy päällä. Tavaroiden purkua, veneiden lasku. Tämän jälkeen virvokkeiden nauttimista. Vesille ei asiaa tuuli 8-10 m/s.
Maanantai 30.5
Aamulla puunlatvat heiluvat vielä siihen malliin, että vesille ei ollut asiaa. Siispä pää tyynyyn ja unta. Puolenpäivän jälkeen tuuli antaa periksi ja pääsemme yrittämään. Vehkeet pyytää klo 15 maissa paikkana Sandgrundet. Ensin ajelemme ilman syvyystietoa, sillä pohjanläpi näyttävästä anturista on tullut öljyt pois. Olen siis tiivistänyt anturin pohjan huonosti. Ei kuitenkaan hätää, anturi minigrippi pussiin ja vettä, jolloin se taas toimii. Syöttiä alueella erittäin niukasti ja paikalla runsaasti veneitä. Ismo hieman huonovointinen. Ei kalatapahtumia, lopetetaan klo 22.00
Tiistai 31.5
Lähdemme aamusta klo 06.00 vesille. Tiistai päiväksi on luvattu kovenevaa tuulta. Löydämme itsemme samasta paikasta kuin maanantaina. Tuuli kovenee päivää kohti ja päätämme lopettaa klo 14.00. Tänään ei sentäs mennyt munat pataan, vaan Jussin Oki kalasti komean silakan, joka pakastettiin. Laiha saalis kuitenkin. Muutamista kaloista kuultiin VHF.
Keskiviikko 1.6
Kello herätti 05.00. Vesille. Keli todella hyvä. Vanhaa maininkia, joka vähitellen helpotti. Ajettiin 47:lle, jossa jaksettiin pyöriä aikamme. Sieltä suuntasimme Sandgrundetin kautta Utbådanille, joten siis harrastimme oikeaa matkauistelua. Teimme pitkän päivän, lopetimme klo 22. Nyt ei saatu edes silakkaa.
Torstai 2.6
Kello herätti jälleen viideltä, suuntasimme 47 maastoon veneitä alueella runsaasti ja muutamasta kalasta kuultiin. Vaan olipa meidän ongissa hiljaista. Vaihdoimme maisemaa jälleen ja löysimme itsemme lohenpyrstöltä. Taidettiin taas käydä myös Utbådanilla kääntymässä. Ilta kuitenkin lopetettiin Sandgrundetin kupeeseen .
Perjantai 3.6
Kello herätti samaan aikaan kuin keskiviikkona. Keli oli erittäin hyvä, tuulta ei nimeksikään. Ajoimme lohenpyrstölle, josta suuntasimme 100m- 200m välistä aluetta kohti 47. Hämmästys oli suuri kun takila keppi lensi ylös, ei pysynyt. Olimme löytäneet syvästä vedestä melkoisen parven silakkaa, josta saimme reissun ensimmäisen varman lohitapahtuman. OKIn Betsy levy ja salsan taiga kypärä. Jatkoimme pisteen sahausta, syöttiparvi pysyi paikoillaan vaan muuta lohitapahtumaa emme saaneet.
Lauantai 4.6
Tuuli päivä, syötiin hyvin nukuttiin pitkään ja käytiin maarianhaminassa.
Sunnuntai 5.6
Vesille päästiin klo 10 kun tuuli helpotti, keli meni iltaa kohti kokoajan paremmaksi. Vedimme 47 100 penkkaa kohti Gislania. Syöttiä kohtuullisesti paikkapaikoin vaan ei lohia. Päivän päätteeksi näimme kun tuntematon venekunta väsytti lohta. Hurraa huudot kuuluivat varmaan Venäjälle asti kun kala oli veneessä. VHF kertoi kalalle painoksi 16+. Vedimme 22.00 asti mitään ei meidän veneessä tapahtunut.
Maanantai 6.6
Todennäköisesti reissun viimeinen vetopäivä. Kelin piti olla jo aamusta etelästä 7-8 m/s, mutta onneksi ei ennuste pitänyt paikkaansa. Kuudelta vesille keli 1-3 m/s. 47 ja Eckerön 100 penkan väliin, paikkaan mistä oltiin edellisenä päivänä kala nähty haavitetun. Onget veteen ja odotusta. Mitä ihmettä 07:30 toiseksi sisin plaanari peruuttaa tasaisen varmasti. Pääsen siis väsyttelyhommiin. Kala on rauhallinen, tunnen kepistä sen painavaksi. n 100 metrin 1 syöksy, jonka jälkeen pumppaan kalan lähemmäs venettä. Muutamia syöksyjä kala esittää, mutta luottaa enemmän massaansa. 15 min taistelun jälkeen kala antautuu ja Jussi haaviaa lohen. Punnitus osoittaa lohelle painoa 14,7 kg. Lohi otti pieneen VK2 betsy levyyn ja VK:n taiga kypärään. painoa 40 g. Onget uudestaan pyytämään ja soittoa kalasta Esalle ja Penalle jotka sopivasti saapuvat juuri paikalle. Ei aikaakaan kun heidän dipsyään viedään. Veneeseen haavitaan 13,7 kg lohi. Hetki tästä eteenpäin ja Sisin plaanari jää paikoilleen ja jarru pärähtää hentoisesti. Jussi ottaa kepin käteen ja silloin alkaa melkeinpä ennen näkemätön taistelu. Lohi menee taaksepäin pintaan pitkin välillä hyppien. Vesi lentää ja keppimies hurraa. Lohi on suorastaan hullu. Yhtäkkiä se hakee Jussin uloimman plaanarin syöksyy sieltä minun puolelle ja hakee kaksi sisintä mukaan. En ole ehtínyt raivata kuin takilat ja dipsit pois. Kalaa väsytellään 4 ongella ja näyttää pahasti siltä että sillä on jonkinmoinen ylilyönti asema. Jussi saa kuitenkin pumpattua kalan lähelle venettä. Vaan siimaa ei voi ottaa sisään enempää sillä vehkeet ovat niin pahoin sekaisin. Jussi lähtee peruuttamaan kohti keulaa, ja itse koukkaan haavilla kalan niin epävarmasta paikasta, että ihme että se menee pussiin. Sieltä se kuitenkin yrittää tulla pois ja on onnistua siinä. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla kala saadaan veneeseen. Punnitus osoittaa kalalle painoa 15,2 kg. Lohi otti Salsan chartti levyyn, embosse hopea teipilla sekä salsan läppäri taiga kypärään. Nyt ovat vehkeet pahoin sekaisin, mutta kansa viihtyy. Vehkeet saadaan veteen, tuuli alkaa yltyä nopeasti ja ajolinjojen valinta alkaa olemaan vaikeaa. klo 12.00 päätämmä lähteä kohti Sandgrundetia, jossa otamme vehkeet ylös ja suuntaamme mökille. Kalojen perkkuu ja paloittelu, jonka jälkeen on edessä veneen nosto. Vaihdoimme aikaisempaan lauttaan koska kaikki ennusteet näyttivät tiistaille kovaa tuulta. Hieno lopetus reissulle.