Lohikauden päättymisen jälkeen ensimmäinen kunnon kalareissu itselleni. Oman veneen ollessa riisuttuna hyppäsin Sorrin Lassin ja Kääriäisen Veskun kyytiin Lassin veneeseen. Lassi ja Vesku kävivät vesillä jo perjantaina ilman suurempiatapahtumia, itse ajelin paikanpäälle vasta lauantai aamuna ja sainkin herätellä varsin väsyneitä miehiä.
Vesille kuitenkin päästiin ihan ajallaan ja heti siirtymän alkaijaisiksi Vesku ilmoitti menevänsä elpymään sirrtymän ajaksi. Meillä taisi olla suht pitkä siirtymä kun heti puolilta päivin Vesku kömpi ylös :) Aamupäivä pyörittiin Päijätsalon sivussa, saliina yksi takilaan erehtynyt maastopukuinen. Loppupäiväksi valuttiin lohiluodon kupeeseen pilkkimään. Lohiluodon sivusta saatiinkin ensimmäinen oikeaa lajia oleva eväkäs, rapia 50cm taimen joka sai vapautensa.
Tovin päästä toiseksi uloin plaanari käyttäytyi oudosti ulkokaarteessa ja Veskun kanssa mainittiinkin että taitaa olla kala kiinni, Lassi oli eri mieltä, kunnes minuutin päästä ilmoitti että kyseisessä ongessa on kala. Kipparin sana on laki joten tässä vaiheessa tartuttiin keppiin. Haaviin pyöräytettiin ~57cm taimen joka otti 20g takaa pinkki-hopea VK1:n perästä, joten punatarille päästiin. Loppupäivä menikin sitten hljaisemmissa merkeissä, muutama purtu täky oli toisella puolella.
Sunnuntaina ajeltiin samoille tonteille, mutta hiljaista oli eikä muiltakaan kuulunut kaloista. Päätettiin hiukan laajentaa reviiriä ja tehtiin lenkki Tehinsilmän eteläpuolelta. Takaisin päin kun valuttiin pitkin penkkaa niin takilan ylempi 44ft laukesi. Lassi kepitteli pikaisesti lohen kyytiin joka mittausessa näytteli 56cm lukemia. Lohi kelpuutti dodger + yellow splatter yhdistelmän muikulla. Loppupäivä jännättiinkin sitten riittääkö mitta vielä puntarilla. Muuna saldona pari purtua täkyä.
Pituus riitti vielä päivän päätteeksi joten olimme ainoa vene joka sai molempina päivinä kalan puntarille, tai yleensäkin kaksi kalaa. Kala nosti meidät lopputuloksissa neljänsiksi!
Kiitokset Veskulle ja Lassilla mukavasta viikonlopusta ja onnittelut voittajilla ja muille kaloja saaneille.