Tuulta ja pakkasta

Hyvän aikaa sitten lyötiin lukkoon reissu Paulin ja Kimmon kanssa, tarkoituksena mennä taimenen perään Haminan vesille. Säänhaltija kuitenkin päätti heittää hiukan omaa maustettansa kehiin kääntämällä tuulen koilliseen. Suunnitelmasta kuitenkin pidettiin kiinni ja lähdimme, ei niin kovin odotuksin vesille, etukäteen oli jo selvää että kylmä tulisi ainkain olemaan, joten kaikki päälle mitä kaapista löytyi.

Lue lisää...

 

Aikani kuluksi ajattelin muistella hiukan mennyttä "lohikautta", joka näin jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut ehkä mennä hiukan valoisemmissa merkeissä. Käyntikertoja ei aikaisempiin vuosiin suhteutettuna niin hirveästi menneellä kaudella tullut, joka ehkä jo omalta osaltaan peilaa tulokseen.
Ahvenanmaan reissu meni kaikilta osin hyvin, muutama pudotettu kala ehkä liikaa, mutta se kuuluu pelin henkeen. Reissu lupaili kaikin puolin hyvää lohikesää myös kotoisille vesille, mutta kuinkas kävikään. Ennen Helsingin kisoja taisin käydä kaikkiaan 4 kertaa vesillä lähinnä Muumien ympäristössä, noilta reissuilta saldona pari räjäytystä, 1 pieni räikän pärinä, ei yhtään näköhavaintoa lohesta.

viagra naturel - buyfrviagra.com - questions connexes sexuelles peut commencer début dans un la vie de personne ou qu'ils pouvaient juste après un individu a plaisant et satisfaisant sexe . Un problème acquérir progressivement avec le temps , ou peut-être peut se produire soudainement out of the blue en full échec et participer un ou plusieurs périodes de la sexe acte à caractère sexuel. Quelles sont les causes questions connexes sexuelles peuvent être corporelles , interne ou fois aussi . Emotif sexuelle inclure à la fois interpersonnelle interne problèmes de santé mentale au sein de l' intérieur personne uniques. Interpersonnelles problèmes complications comprennent matrimonial ainsi que complications ou carence de en plus entre concernant partenaires. Personnelles particulières problèmes psychologiques consister , sexuelle remords ou récent tension . Eventhough it pourrait sembler de avec votre médecin par rapport à dysfonction érectile problèmes érectiles , {vont dans des | с | chercher | choisir | get {} une évaluation | une évaluation}. Troubles ou Préserver pourrait être une Indicateur de état de santé qui nécessite traitement , par exemple maladie coronarienne ou terriblement contrôlé diabète . Traiter un sous-jacent le réel peuvent être suffisant pour dysfonction érectile .

viagra ou cialis - buyfrviagra.com- questions connexes sexuelles peut commencer début dans un la vie de personne ou qu'ils pouvaient juste après un individu a plaisant et satisfaisant sexe . Un problème acquérir progressivement avec le temps , ou peut-être peut se produire soudainement out of the blue en full échec et participer un ou plusieurs périodes de la sexe acte à caractère sexuel. Quelles sont les causes questions connexes sexuelles peuvent être corporelles , interne ou fois aussi . Emotif sexuelle inclure à la fois interpersonnelle interne problèmes de santé mentale au sein de l' intérieur personne uniques. Interpersonnelles problèmes complications comprennent matrimonial ainsi que complications ou carence de en plus entre concernant partenaires. Personnelles particulières problèmes psychologiques consister , sexuelle remords ou récent tension . Eventhough it pourrait sembler de avec votre médecin par rapport à dysfonction érectile problèmes érectiles , {vont dans des | с | chercher | choisir | get {} une évaluation | une évaluation}. Troubles ou Préserver pourrait être une Indicateur de état de santé qui nécessite traitement , par exemple maladie coronarienne ou terriblement contrôlé diabète . Traiter un sous-jacent le réel peuvent être suffisant pour dysfonction érectile .

viagra generique - - questions connexes sexuelles peut commencer début dans un la vie de personne ou qu'ils pouvaient juste après un individu a plaisant et satisfaisant sexe . Un problème acquérir progressivement avec le temps , ou peut-être peut se produire soudainement out of the blue en full échec et participer un ou plusieurs périodes de la sexe acte à caractère sexuel. Quelles sont les causes questions connexes sexuelles peuvent être corporelles , interne ou fois aussi . Emotif sexuelle inclure à la fois interpersonnelle interne problèmes de santé mentale au sein de l' intérieur personne uniques. Interpersonnelles problèmes complications comprennent matrimonial ainsi que complications ou carence de en plus entre concernant partenaires. Personnelles particulières problèmes psychologiques consister , sexuelle remords ou récent tension . Eventhough it pourrait sembler de avec votre médecin par rapport à dysfonction érectile problèmes érectiles , {vont dans des | с | chercher | choisir | get {} une évaluation | une évaluation}. Troubles ou Préserver pourrait être une Indicateur de état de santé qui nécessite traitement , par exemple maladie coronarienne ou terriblement contrôlé diabète . Traiter un sous-jacent le réel peuvent être suffisant pour dysfonction érectile .

Lue lisää...

 

Käytiin lasten kanssa to 17.6. Haapasaaren vesillä lohen perässä. Lähtö hieman normaalia myöhempään, eväät ja tankkaus ABC:lta ja herkkuja matkaan

viihtyvyyden takaamiseksi. Ulos ajaessa tuuli oli jo kääntynyt maalta länteen, maininki pomputti mukavasti. Perillä näytti olevan yksi vene laskemassa

juuri siimoja.

Lue lisää...

 

Kesän toinen lohenuistelureissu Haapasaareen toteutui, kun keli ja vapaapäivä sattuivat kohtaamaan. Vene oli vedessä n. klo 7.
Keli oli jälleen aivan tyyni joten matka sujui joutuisasti "urut auki". Odotukset jälleen korkealla, oltiinhan jo kesäkuussa pitkällä
ja Helsingin edustaltakin oli alkanut tulla saalisilmoituksia.

Lue lisää...

 

Kauden 2010 lohikauden avausreissu Haapasaaren vesille tuli tehtyä ajankohtaan nähden poikkeuksellisen hellejakson aikana 21.5. Aamulla ulos ajaessa meri oli peilityyni ja vaikutti siltä että mahdollisuus ensimmäiseen loheen olisi hyvinkin olemassa. Salakat oli helppo viritellä uimaan vauhdin pysyessä tasaisena tyynessä kelissä.
Tällä kertaa laitoin vain 13 keppiä vetoon noin ikäänkuin lämmittelyksi talven jälkeen vaikka keli olisi sallinuthelposti enemmänkin. Keula kohti tuttuja pelipaikkoja ja aurinkovoidetta pintaan, olihan kunnon "kalsarikeli".
Aika kului mukavasti ihmetellessä että mistä noita lintuja oikein riittää kun helminauha toisensa perään ohitti veneen aivan pintaa hipoen, arktikaa parhaimmillaan.
N. klo 11:30 saavuin pisteelle josta olen usein saanut takilasta hieman pienempiä lohia 45 ja 55 jalan syvyyksistä. Laskin takiloita hieman alemmas 33 ja 45 jalasta 40 ja 50 jalkaan ja kuinka ollakkaan 40 jalassa ollut alkoi nykiä siihen malliin että: hei, minullahan oli kala kiinni. Otin vavan telineestä ja vapautin siiman laukaisijasta pienellä nykäisyllä koska kala ei sitä itse heti tehnyt.
Kala tuli helposti kelailemalla veneen taakse jossa näin sen olevan "hikimitta" lohenpentu. Siinä arpoessa ottaako haavilla ylös eli olisiko yli 60cm kala teki pari rivakkaa potkua ja sai näin ansaitun vapautensa.
Itsellä oli hyvä mieli siitä että oli saanut kalakontaktin heti ensimmäisellä reissulla vaikkei kotiinviemistä tullutkaan. Ottipeli oli OKIn blue-green mist houkutinlevy AS:n sinivihreä-kromihupulla.
Iltapäivä jatkui tapahtumasta johtuen toiveikkaissa merkeissä, mutta muita kaloja ei vain kuulunut. Pintaveden lämpötila nousi auringonpaisteessa ja tyynessä kelissä hämmästyttävään 16,5 lowranceen. Kaiussa näkyi siellä täällä joitakin hailiparvia 10-20 metrin syvyydessä, vettä alla n. 50m. Kaariakin oli jonkun verran mutta ei vaan lähtenyt. Täytyy odotella vielä hieman että jokeen vaeltavat lohet saapuvat alueelle, mutta kauaa ei malta kyllä pysyä poissa vesiltä, senverran pitkä oli talvitauko.

Mikko

 
Lisää artikkeleita...
vksalmonmvursuitmvrepant_mv Ottotäkyraymarinemv